Lapin Jousi ry

Vuoteen 2011 asti Suomen pohjoisimman (Suomen jousiampujainliittoon kuuluvan) jousiammuntaseuran titteliä pitänyt Lapin jousi on perustettu jo vuonna 1963. Eräs perustajista oli tuolloin Lahden Vasamasta pohjoiseen muuttanut Eino Juurinen. Vuonna 2022 Lapin Jousi liittyi myös Suomen Maastojousiampujain Liittoon (FFAA). Viimevuosina jäsenmäärä on vakiintunut viidenkymmenen tietämiin. Seuran ydinryhmän, työrukkasen ja hallituksen muodostavat aktiiviampujat, joita on kourallinen. Harjoitusiltoina salille saapuu normaalisti 10 - 20 jousiampujaa, ja kilpailuja kiertää kymmenkunta innokasta.

Seuran nykyinen ampumahalli sijaitsee osoitteessa Alakorkalontie 5 ja siitä lisätietoa löytyy ampumahalli-osiosta. Kevään tullessa siirrymme Toramon jousiammuntakentälle, joka muuten on eräs hienoimmista jousiammuntakentistä Suomessa. Kentän sijainnista johtuen siellä saa ampua varsin rauhassa. Väylät ammuntamökiltä taustoille kolataan auki jo huhtikuun alkupuolella lumen vielä peittäessä kentän. Koko kenttä laitetaan ampumakuntoon, kun loputkin lumet ovat kesän kynnyksellä sulaneet.

YHTEYSTIEDOT

Nimi Asema Puhelinnumero Sähköposti
Eeva Nurminen Puheenjohtaja 040 149 5041
Teuvo Ollakka Rahastonhoitaja 0400 138 542
Jouni Aartola Varapuheenjohtaja 040 591 5227
Jukka Kallatsa Sihteeri 040 771 5300
Miikka Vitikka 040 5435189
Petri Allén 040 865 1260
Mikko Holappa 050 482 1975

Lapin Jousella on myös

Facebook.

Instagram.

Instagram metsästys.

Uutiset

Huomio kaikki jousiammunnan aloittamisesta kiinnostuneet!

Edelliset kurssit saatiin päätökseen, joten on aika aloittaa seuraava jousiammunnan alkeiskurssi.

Aloittelijoille sopiva jousiammuntakurssi, Ensinuolet, aloitetaan tutustumistilaisuudella Keskiviikkona 22.3.2023 klo 17-18:30 jousiammuntahallilla osoitteessa Alakorkalontie 5.

Tutustumistilaisuudessa voit kokeilla jousiammuntaa mikäli et ole vielä ihan varma kurssille osallistumisesta. Samalla voi kysyä lisätietoja kurssista ja harrastuksesta.

Kurssiin kuuluu kokeilukerran lisäksi kuusi ohjattua valmennuskertaa, jotka ovat keskiviikkoisin klo 17-18:30.


Harjoituskerrat ovat:

Pyydämme ilmoittamaan, mikäli olet tulossa paikalle, että osaamme arvioida riittääkö kaikille välineitä ja tarvittaessa jakaa ryhmän kahteen ajankohtaan.

Ilmoittautumiset sähköpostitse Petri Alariestolle osoitteeseen palariesto@gmail.com tai WhatsApp viestillä puhelinnumeroon 0400 237 228 tai soittamalla kyseiseen numeroon, erityisesti jos on jotain kysyttävää.

Kokeilukerralle tai kurssille ei tarvitse omia välineitä.

Tätä ilmoitusta saa jakaa ja kaverille saa vinkata, jos jousiammunta kiinnostaa.

Tervetuloa!


Metsästysjousiammuntaan perehdyttävä kurssi 2023

Lapin Jousi ja Rovaniemen riistanhoitoyhdistys järjestävät yhteistyössä metsästysjousiammuntaan perehdyttävän kurssin 1.3.2023 alkaen.

Kurssilla tutustutaan jousiammuntatekniikkaan, välineistön hankintaan, lainsäädäntöön sekä metsästykseen yleisesti. Kurssille osallistuminen ei edellytä omia varusteita, mutta jo olemassa olevien jousien mukaan ottaminen on kannustettavaa. Alle 15-vuotiailta harrastajilta toivomme vanhempien läsnäoloa ainakin alkuun.

Kurssille osallistuminen edellyttää liittymistä Lapin Jouseen, mutta kurssi itsessään on ilmainen.

Aloitamme kurssin infotilaisuudella 1.3.2023 klo 18.30 alkaen Lapin Jousen harjoitushallilla Alakorkalontie 5:ssä.



Vanhemmat uutiset löydät täältä.

Ampumahalli

Alta löytyy ampumahallin harjoitusvuorojen taulukko. Punainen tarkoittaa seuramme, Lapin Jousen, vuoroa kun taas sininen tarkoittaa Lapin Ampujien harjoitusvuoroa.

Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai
Sunnuntai
8:00
9:00
10:00
11:00
12:00
13:00
14:00
15:00
16:00
17:00
18:00
19:00
20:00

Seuran halli sijaitsee osoitteessa Alakorkalontie 5 ja sinne ajo-ohjeet löydät alla olevasta kuvasta.